keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Karpalo-sitruunakakku

Jaan hyväksi todetun juustokakun reseptin! Juustokakku, jossa lisänä happamat marjat ja sitruuna, on mukavan raikas vaihtoehto makealle jälkiruoalle. Joulun aikaan olen käyttänyt keksipohjaan kauralastujen sijaan piparkakkuja.


Aluksi pari nyrkkisääntöä juustokakun tekemisestä - jos sekaan lisätään marjoja tai ylimääräistä nestettä, lisää liivatelehtien määrää. Jos laitan täytteen sekaan marjoja, viisi liivatelehteä on sopiva määrä, kun taas maustamattomaan juustokakkuun riittää kolme lehteä. Tähän kakkuun saattaisi riittää neljä lehteä, mutta sitruunamehun määrä ja päälle tulevat marjat lisäävät nestettä, joten viidellä liivatelehdellä on varmempi lähteä liikkeelle.

Itse pidän melko happamista kakuista, eli sokerin määrä on tässä reseptissä pienempi kuin monessa muussa. Sopiva sokerin määrä riippuu tietenkin myös täytteestä - jos käytät kakussa happamia marjoja tai esimerkiksi sitruunaa, tarvittavan sokerin määrä on luonnollisesti suurempi. Jos lisäät juustokakkuun mustikoita, pari ruokalusikkaa sokeria saattaa olla riittävä määrä. Maista seosta ja lisää sokeria oman maun mukaan!

Karpalo-sitruunajuustokakku

Pohjaan:
200 g keksejä (esim. kaurakeksejä)
100 g voita tai margariinia

Täytteeseen:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
yhden sitruunan kuori raastettuna
yhden sitruunan mehu
5 liivatelehteä

Kakun päälle:
1,5 dl karpaloita tai muita happamia marjoja
0,5 dl hillosokeria
2 rkl vettä

Sulata voi kattilassa ja anna jäähtyä. Murskaa keksit muruksi, lisää sula rasva. Levitä seos tasaisesti vuokaan, jossa on irroitettava reuna. Itse olen todennut Lekuen silikonivuoan hyväksi, sillä sitä ei metalliset kakkulapiot pilaa Kaiserin teflonpintaisen vuoan tapaan.


Vaahdota kuohukerma. Raasta sitten sekaan hyvin pestyn sitruunan kuori (ainoastaan keltainen kuori, jätä suosiolla kitkerä, valkoinen kuoren alla oleva osa sitruunaan). Vatkaa matalalla teholla joukkoon myös sokeri, vaniljasokeri tai vaihtoehtoisesti vanilja-aromi, ja tuorejuusto.

Halkaise sitruuna ja purista mehu pieneen kattilaan. Laita levylle ja lämpiämään. Laita välittömästi liivatteenlehdet kylmään veteen "pehmentymään". Kun mehu on lämmenyt kiehuvaksi, ota kattila pois liedeltä. Purista pois ylimääräiset vedet liivatteenlehdistä ja liuota lehdet sitruunamehuun, pikkuhiljaa ja koko ajan sekoittaen. Vatkaa sitten matalalla teholla ohuena "nauhana" (eli hyvin hitaasti kaataen) liivate-sitruunaliuos muun täytteen sekaan. Maista ja lisää sokeria, jos seos on mielestäsi liian hapan.


Kaada täyte vuokaan keksimurun päälle. Varmista, ettei reunoille jää ilmaa. Tasoita täyte vuokaan ja laita kakku folion alle jääkaappiin jäähtymään.


Laita jäiset marjat, vesi ja hillosokeri liedelle lämpiämään, matalalle lämmölle, välillä sekoittaen. Kiehauta seosta hetken, koko ajan sekoittaen, kunnes liemi muuttuu punaiseksi, eli kunnes jokunen marja on rikkoutunut ja värjää liemen kauniin väriseksi. Ota kattila pois liedeltä ja anna seoksen jäähtyä kunnolla, esimerkiksi ulkona, ennen kuin lusikoit seoksen kakun päälle.


Anna kakun olla jääkaapissa vähintään neljä tuntia ennen tarjoamista. Irroita juustokakku reunoista ruokaveitsellä. Poista vuoan irroitettava reuna ja tadaa!


Nami!

Ei kommentteja: