Viimeisen vuoden aikana olen metsästänyt tietyn sävyistä, punaista kangasta. Sen piti olla punaista, mutta ei liian punaista. Sen piti olla kiiltävää, mutta ei liian kiiltävää. Sävy oli hyvin tarkka, ja kankaan oli laskeuduttava kauniisti. Kankaan piti lisäksi kestää parikymmentä vuotta.
Etsin punaista kangasta Suomesta, Virosta ja Italiastakin. Italiassa oli sopivan sävyinen kangas, mutta se oli joustavaa, mikä ei käynyt kankaan pitkäikäisyysvaatimuksia ajatellen. Tallinnassa kaikki satiinit olivat aivan liian ohuita ja sävytkin olivat liian punaiset. Kävin nettikaupatkin läpi ja tilasin yhden vaihtoehdon, mutta sekin kangas osoittautui liian punaiseksi ja laatukaan ei ollut vaatimuksien mukaista.
Kun päivät lyhenivät, Suomen värivalikoimat muuttuivat ja kangaskauppoihin ilmestyi taas jouluisempia sävyjä. Langat ja nepparit olin jo ostanut Karnaluksista. Eurokankaasta löytyi yhtäkkiä kangasvaihtoehto, ja luulin jo löytäneeni sen oikean, kun yllättäen sain sähköpostilla vastauksen Matan Kankaat -nimisestä liikkeestä - heillä oli joulunpunaista morsiussatiinia valikoimassaan. Kävin hakemassa näytepalat kummastakin vaihtoehdosta ja näytin ne ompeluprojektin tilaajalle.
Ja olihan se Matan Kankaiden vaihtoehto se ainoa oikea! Kangas oli täydellisen väristä, sopivan kiiltävää, tarpeeksi paksua ja kauniisti laskeutuvaa - mitä muuta voi toivoakaan?
Projektin toteuttamista olin suunnitellut jo kauan, olin myös näyttänyt skissejä tilaajalle. Ompelin ensin koeversion, jota kävin myös vilauttamassa tilaajalle. Leikkaamiseen, ompelemiseen, ja silittämiseen meni sitten noin päivä, jonka jälkeen selkä, sormenpäät ja etenkin pää olivat muussina. Jätin tietenkin toteuttamisen viime tippaan, joten oli pakko rykästä koko homma kerralla alusta loppuun...
Halusin panostaa projektiin, sillä kyseessä oli oman paikkakuntani Lucian punainen vyö. Edellinen vyö oli 1990-luvun alkupuoliskolta: hyvin palvelleen mutta kuluneen vyön oli päästävä eläkkeelle ja saatava korvaaja.
Tiesin, että tuijotan vyötä seuraavat kaksikymmentä vuotta, ja suunnittelin ja toteutin sen sitä ajatellen. Poimin edellisestä vyöstä ne piirteet, jotka mielestäni olivat paikkakuntani Lucialle ominaiset ja säilytettävät. Mietin mittasuhteita hyvin kauan. Vyön pitää olla sopusuhtainen, sopia mekkoihin, ja lisäksi sopia hyvin eripituisille neidoille, ja sen tulisi olla säädettävä erilaisten vyötärömittojen mukaan. Monissa kulkueissa kaikilla neidoilla on punaiset vyöt, mutta omalla paikkakunnallani ainoastaan Lucialla on vyö. Myös tämä piti ottaa huomioon vyötä suunnitellessa.
Tavoittelin melko siroa, mutta näyttävää vyötä. Päätin tehdä kaksi vyötä, jotta säätövaraa ei tarvitsisi olla niin paljon, ja jotta olisi pahan päivän tullen olemassa varalla toinen vyö.
Tätä kaikkea suunnitellessa en tietenkään tiennyt, että teen vyön itselleni. Toivon että sinä, ihana lukija, olet saanut nauttia lucianpäivän tunnelmasta!
