Kevään aikana on ollut aika paljon kaikennäköistä, eikä käsitöille siksi ole riittänyt aikaa eikä varsinkaan energiaa. Suunnitelmia on kovasti ja kyllä tässä neuletakkikin kasvaa kovaa vauhtia. Yhden projektin olen silti saanut valmiiksi alkukeväästä.
Minulla oli pitkään suunnitelmissa tehdä pitsiliinalampunvarjostin (niin kuin tämä Vilman), mutta liinojen virkkaaminen alkoi tökkiä jossain vaiheessa pahasti, ja aloin pitää tärkätyistä liinoista vähän liiankin paljon joulukuusenkoristeina. Ja ehkä se olisi ollut kotiini liian romanttinen. Päätin siis luopua tästä ideasta ja kokeilla toista.
Tämä idea oli myös roikkunut mukana nämä huikeat neljä vuotta ennen kuin sain sen toteutettua. Siis on se jännää. Miten näin yksinkertaisen ja nopean idean toteuttamiseen voi mennä niin monta vuotta?
Liuotin sokeria pieneen määrään lämmintä vettä niin, ettei sokeria enää liuennut. Kastelin liuokseen ehkä viiden metrin erissä ohutta valkoista puuvillavirkkauslankaa ja kiepsautin sitä puhaltamaani jättikokoiseen ilmapalloon. Jatkoin vuorotellen kastamista ja kiepsauttelua kunnes en enää jaksanut. Annoin sekä alun että lopun tahmautua kiinni muihin lankoihin. Jätin tekeleen kylppärin lattialle odottamaan aamua ja jännitin kovasti lopputulosta. Yllättävää oli, että olin näköjään puristanut langan vähän liian kuivaksi koska se ei pysynytkään kasassa niin hyvin kuin luulin, mikä osoittautui hyväksi asiaksi.
Lopputulos on kivasti räjähtäneen näköinen. Ja se tekee hauskoja varjoja kattoon. Olen todella tyytyväinen.
