maanantai 7. huhtikuuta 2014

Sukkiin juuttunut

Olen juuttunut sukkiin. Sekä jalkojen, että käsien kohdalta. Muutaman kuukauden sisään olen neulonut jo viidet sukat.

Neuloin itselleni lörppövillasukat jo talvella. Ne ovat raidalliset, toinen lanka on Sadnesin tummanharmaata Sisua, ja toinen punaoranssi Zauberball. Tosin tästä Zauberballista käytin ainoastaan punaiset osat, nämä ruosteenpunaiset ja oranssit osat aion käyttää johonkin muuhun projektiin. Näinkin voi tehdä. Niitä sukkia en aio sen kummemmin esitellä.

Esittelin jo aiemmin tekemäni pitsivillasukat. Isoäitini on hyvin tyytyväinen lahjan saaja ja nykyään minäkin, sillä neuloin itselleni melkein samanlaiset sukat.


Musta löv

Malli: perussukka jossa lehtikuviopitsi, silmukoita 64 (pitsikuvio on kahdeksalla silmukalla kerrannainen), projektin löydät Ravelrystä täältä 
Lanka: Austermann Step, musta 61 g tai n. 260 m
Puikot: 2,5 mm


Puikkokoko on puoli numeroa pienempi kuin edellisissä, ja yläreunassa on resorin tilalla muutama kierros ainaoikeaa. Muuten niissä on suunnilleen samat kikat, kantapäät vahvistin samalla tavalla myös alta. Näiden sukkien kohdalla neuloin vahvistettua sileää neuletta jo ennen kantapään aloittamista.

Mukavat ja nätit jalassa. Täydelliset sukat.


Kuvissa näkyy viime vuonna työkaverilta saatu posliiniköynnös. Suojaruukkuna on kesämökiltä dyykattu vanha alumiinikattila.


Täällä on puuhailtu muutakin kuin neulottu sukkia. Kävin viikko sitten katsastamassa Tukholman lankakaupat, mukaan ei tarttunut vyyhdin vyyhtiä kun en mitään varsinaisesti tarvinnut (milloin olen tällaisia hyödyllisiä taitoja oppinut!?), mutta ainakin lankakauppa osoitteessa St Paulsgata 20 oli mukava kokemus. Opiskelu- ja muiden harrastuskiireiden ohella meille on lisäksi löytynyt uusi koti, jonka ikkunalaudoilla mustien sukkien valokuvaaminen sujui hyvin viiden jälkeen (ah kevät!). Syntymäpäiväni kunniaksi leivoin herkkuja ja pesin kauan pesua kaivanneet ikkunat. Alla näkyy ennen-jälkeen-vertaus....


Ei kommentteja: