Mitä tapahtuu?

Kaikennäköistä.

Opintoja, töitä, maisemia, haaveita ja unelmia. Puikkoja, villaa, koukkuja, herkkuja, sotkua ja järjestystä. Laulua, kuuntelua, kiireitä, unta, valvomista. Piirustuksia, askartelua, rutiineja, yllätyksiä, ylämäkiä ja mäenpohjia. Tunteita ja tunnetiloja. Hiljaisuutta. Onnea, valoa ja varjoja.

En ole menossa minnekään. Maailma pyörii kovaa vauhtia, ja yritän olla putoamatta kyydistä. On kevät, ja pian aurinko taas häikäisee.

Aurinkoista maaliskuuta!

Vaihtoehto kaksi

Kevään aikana on ollut aika paljon kaikennäköistä, eikä käsitöille siksi ole riittänyt aikaa eikä varsinkaan energiaa. Suunnitelmia on kovasti ja kyllä tässä neuletakkikin kasvaa kovaa vauhtia. Yhden projektin olen silti saanut valmiiksi alkukeväästä.

Minulla oli pitkään suunnitelmissa tehdä pitsiliinalampunvarjostin (niin kuin tämä Vilman), mutta liinojen virkkaaminen alkoi tökkiä jossain vaiheessa pahasti, ja aloin pitää tärkätyistä liinoista vähän liiankin paljon joulukuusenkoristeina. Ja ehkä se olisi ollut kotiini liian romanttinen. Päätin siis luopua tästä ideasta ja kokeilla toista.

Tämä idea oli myös roikkunut mukana nämä huikeat neljä vuotta ennen kuin sain sen toteutettua. Siis on se jännää. Miten näin yksinkertaisen ja nopean idean toteuttamiseen voi mennä niin monta vuotta?

Liuotin sokeria pieneen määrään lämmintä vettä niin, ettei sokeria enää liuennut. Kastelin liuokseen ehkä viiden metrin erissä ohutta valkoista puuvillavirkkauslankaa ja kiepsautin sitä puhaltamaani jättikokoiseen ilmapalloon. Jatkoin vuorotellen kastamista ja kiepsauttelua kunnes en enää jaksanut. Annoin sekä alun että lopun tahmautua kiinni muihin lankoihin. Jätin tekeleen kylppärin lattialle odottamaan aamua ja jännitin kovasti lopputulosta. Yllättävää oli, että olin näköjään puristanut langan vähän liian kuivaksi koska se ei pysynytkään kasassa niin hyvin kuin luulin, mikä osoittautui hyväksi asiaksi.

Lopputulos on kivasti räjähtäneen näköinen. Ja se tekee hauskoja varjoja kattoon. Olen todella tyytyväinen.

Ikkunalaudalla, osa II

Ikkunalautamme suuresta koosta huolimatta ne ovat silti paljon pienemmät kuin edellisen asunnon ihanan leveät ikkunalaudat. Ikkunat olivat kahdessa edellisessä asunnossa itään, ja vuosien aikana kertynyt huonekasviflora on myös sen mukainen. Nykyisen asuntomme ikkunat ovat etelään, tai kevyesti kaakkoon, ja tämän vuoksi kaikki edellisten asuntojen kasvit eivät enää viihdy ikkunalaudoilla. Ja hyvä niin, koska ikkunalaudoillemme (joita on huikeat kaksi) ei mahdukaan kaikki pienen asunnon kasvit.

Asunnon kahdeksasta orkideasta ainoastaan yksi on ikkunalaudalla. Kaksi niistä olen vastikään siirtänyt ruokapöydälle, kaksi ovat ikkunan viereisellä lipastolla, yksi tosiaan ikkunalaudalla ja loput kolme erillisellä kukkapöydällä. Kukkapöytä oli alun perin lakattu värisillellä lakalla, mutta kärsinyt käytössä sen verran, että päätin maalata sen valkoiseksi. Maali löytyi jo kotoa, ja pinnan hiominen kävi nopeasti, joten urakkaan ei mennyt kuin päivä. Jätin kuitenkin alapuolen maalaamatta, sillä se oli ihan hyväkuntoinen. Maalausjäljestä en voi olla kovinkaan ylpeä, sillä käyttämäni maalarinteippi oli noin millin liian leveä ja siksi reunat ovat rumat. Mutta sen näkee vain lattialla ryömivä, joten hällä väliä. Kasvipöydän alemmat hyllyt ovat minulle mysteeri. Miten pyöreille hyllyille asetellaan tavaraa? Ja mitä tavaraa? Nyt hyllyille kasaantuu kaikennäköistä kummallista kamaa (jonka tietenkin olen tätä varten siivonnut pois, heh heh).

Palmuvehkoille ja viirivehkoille ikkunalauta on aivan liian paahteinen, ja siksi ne ovatkin päätyneet asunnon länsiseinustoille oleviin kirjahyllyihin ja kaijuttimien päälle. Kirjahyllyyn on myös päässyt kultaköynnös ja yksi kliivia.

Ikkunalaudoilla on ainoastaan posliiniköynnös (joka muuten on tänä keväänä kasvanut hurjaa vauhtia), yksi aloe, se yksi jo kahteen kertaan mainittu orkidea, lilan värinen juoru ja yksi isokokoinen klivia.

Kaikki kasvit voivat tänä keväänä paremmin kuin koskaan. Aloe vaikuttaa olevan tyytyväinen lisääntyneestä valon määrästä ja juorukin puskee uusia versoja hullun lailla, ja on vihdoinkin saanut kaipaamani lilaa väriä. Ikkunalaudan vuosi sitten siskon kasvikokoelmasta kaapattu kliivia, jonka jaoin viime keväänä kolmeen, on vuoden aikana tehnyt kuusi uutta poikasta.

Orkideat loukkaantuivat hieman muutossa ja muuttuneista kastelutavoista, mutta nyt lähes kaikki tekevät uusia kukkavarsia. Orkideani ovat kaikki joko valkoisia tai syvän pinkkejä, niin kuin alla oleva yksilö. Tämän orkidea on kukkinut samoilla kukilla jo yli vuoden. Muutaman kukan se on kuihduttanut pois.

Kyllästyin käyttämääni kastelutapaan orkideoiden kohdalla. Olen aiemmin upottanut kukat 10-20 minuutiksi ja sen jälkeen antanut ylimääräisen veden valua pois. Viimeisten kuukausien aikana olen lorauttanut kasteluvettä suoraan ruukkuun (mahdollisimman laajalle alueelle) niin, että suojaruukun pohjalle jää noin puolen cm:n lätäkkö. Kasvi imee nopeasti pohjallekin jääneet vedet. Myös toivottomat tapaukset (joiden kohdalla jo meinasin luovuttaa) ovat nykyään hyvän näköisiä.

En omista kastelukannua (en ole valitettavasti vielä törmännyt mukavan näköiseen) joten kastelukannuna toimii pullo. Se on melkein yhtä hyvä.

Muutaman kasvin lisäksi ikkunalaudoille kasaantuu väliaikaisesti ja vähemmän väliaikaisesti kaikennäköisiä juttuja, kuten teekuppeja, työkaluja, tulitikkuja ja tietenkin käsitöiden tekemiseen liittyvää rekvisiittaa. Alla vinkki siitä, mitä käsityörintamalla tapahtuu tällä hetkellä.

Ai niin, ehdit vielä osallistua korvakorujen arvontaan! Osallistumisaika päättyy tänään sunnuntaina kello 20, joten hopihopi kommenttia laittamaan! :)

Ikkunalaudalla, osa I

Olen aivan pienestä pitäen ollut kiinnostunut kasveista. Kukkien keräily, ja aivan ajatuksiini uppoutuneena, on minulle mieluista puuhaa tänäkin päivänä. Sunnuntaina, eli lähes viikko sitten, keräsin myöhään illalla pari kimppua kotiimme.

Tein pienemmän kimpun, jossa on kieloja ja poimulehtiä. Kielot ovat jo itsessään kauniita, mutta poimilehdet tuovat kimppuun pehmeyttä. Kielon lehtien ja kukkien kontrasti ei näin ole niin suuri. Lisäksi poimulehden kukat ovat mielestäni, samalla tavalla kuin vaahterankukat (ks. ylin kuva), yksikertaisuudessaan kauniita. Tai yksinkertaisuus on ehkä väärä sana -- kukat ovat kaukaa katsottuna ainoastaan vihreitä, mutta lähempää katsottuna todella yksityiskohtaisia ja ennen kaikkea söpöjä.

Toiseen kimppuun keräsin ainoastaan koiranputkia. Tuuhea koiranputkikimppu vanhassa lasipurkissa. Ihanaa.

Seurasin ja vertasin mielenkiinnolla keräämieni kasvien pitkäikäisyyttä. Alla muutama valokuva kimpuista viisi vuorokautta myöhemmin.

Niin kuin huomata voi, kielot kuivuivat melko nopeasti. Koiranputki säilyi hyvin kauniina (kerrottakoon, että myös lehdet säilyivät todella hyvin, ainakin tähän mennessä), mutta terälehtiä varisee runsaasti. Koiranputkikimppu kannattaa sijoittaa sellaiseen paikkaan, jossa terälehtien variseminen ei aiheuta ongelmia (eli jossa lehtien pyyhkiminen pois ei ole vaikeata, tai jossa terälehtien variseminen ei muutamaan päivään haittaa). Ruokapöytä kaikkine kippoineen ei ehkä ole paras mahdollinen vaihtoehto. Paitsi jos kipot sattuvat jo olemaan likaiset. Hauskana detaljina voin mainita, että jotkin varret tekevät hauskat kiharat. Epäilen, että kiharalle menevät ne varret, jotka on katkottu eikä leikattu poikki.

Poimulehti vain jatkoi kasvamistaan eikä ollut maljakko(eli lasipurkki-)elämästään moksiskaan. Taidanpa suunnata illalla hakemaan lisää poimulehtiä.

PS. Muistakaahan osallistua korvakorujen arvontaan! :)

Huoltoa

Kaappasin isovanhempieni asunnosta meille kolme tuolia. Käytimme niitä muutaman vuoden sellaisenaan, muistaakseni tätini aikoinaan vaihtamaan kankaaseen verhoiltuna. Pitkään mietin, minkä kankaan tuoleille tilalle laitan.

Irrotin istuinosan, väänsin irti nastat ja piirsin vanhasta kankaasta kaavat. Valitettavasti istuimen runko on hieman ajan myötä kärsinyt, mutta ainakin tämän verhoamisen se kesti. Sain eräältä tutulta hyvän vinkin - kannattaa liimata kangas kevyesti kiinni istuimeen ennen nitomista, sillä nitoessa on muutakin ajateltavaa kuin kangasta tiukkaan pingoittaminen...

Päätin käyttää Marimekon Sanna Annukan suunnittelemaa Kanteleen kutsu -kangasta. Ihana kangas, ja varmasti monta vuotta kulutusta kestävä.

Kankaan valintaa vaikeutti ainoastaan väri - valkoiset tekstiilit ovat aina vaarassa likaantua, etenkin keittiössä. Nyt olemme käyttäneet tuoleja vuoden, eikä ongelmia ole.

Olen viime päivinä innostunut huoltamaan nahkalaukkujani. Tämä pieni laukku on jo hyvin monta vuotta sitten fyndattu käytettynä. Maksoin siitä euron. Se oli toki melko huonossa kunnossa, ja minun jokapäiväinen käyttö oston jälkeen ei ole parantanut tilannetta. Nyt laukku kuitenkin sai kunnon rasvaukset ja uudet saumat. Ompelin saumat käsin, sillä en halunnut tehdä laukkuun enempää reikiä. Toivotaan, että tämä laukkuparka säilyisi käytössä vielä useamman vuoden.

Muutama viikko sitten hankin laukulle isosiskon, käytettynä, Ruotsista. Hintaa olikin aika paljon enemmän mutta laukku on myös suhteellisen hyväkuntoinen. Saumat jouduin kyllä uusimaan, mutta nahka itsessään on hyvässä kunnossa. Ostohetken jälkeen olallani on keikkunut ainoastaan tämä isosisko, mutta kyllä pienelle laukullekin löytyy käyttöä.

Kumpaankiin laukkuun saa ujutettua ison määrän tarpeellista tavaraa. Pieneen laukkuun mahtuu ainakin kukkaro, pieni luonnosvihko, kynä, ylimääräinen riippulukko, huulirasva, kosteusvoidepurkki, kynsinauhavoide, huulipuna, avaimet, bussikortti ja taitettavat aurinkolasit. Isosiskolaukkuun mahtuu edellä mainittujen tarpeellisten tavaroiden lisäksi muun muassa A5-kokoinen luonnosvihko, useampi piirustusväline ja puolen litran vesipullo. 

Äidilleni leivoin Onnellisen Oliivin jakaman muffinireseptin mukaan tällaisia. Ensi kerralla niistä tulee varmaan hieman paremman näköisiä! ;)

Mukavaa äitienpäivää kaikille äideille!