Surr surr

Viime aikoina puikot eivät ole päässeet helisemään, olen lähennä ommellut. Häihin asuja, kesämekkoja. Pikkusisko oli vaihdossa ja antoi lainaan ison kasan mekkoja, ja kun hän pari viikkoa sitten tuli takaisin ja ne piti palauttaa, tuli pieni mekkopaniikki.

Ystäväni häissä minulla oli päällä Marimekon Inka-nimisestä kankaasta ommeltu puolikellohame. Kangas on leveyssuunnassa raidallista, ja muotonsa ansiosta siitä tuli epäsymmetrinen. Hame oli pituudensa takia hieman hankala päällä, ja taidanpa jatkoa ajatellen lyhentää sitä muutaman sentin. Poikaystävälle tein hameeseeni sopivat rusetin ja taskuliinan.

Lisäksi sain kunnian olla näiden häiden luonnonkukkavastaava. Oli todella kivaa saada suunnitella ja kokeilla kimppuja yhdessä morsiamen kanssa. Ja niistä tuli aika hyvät! Varsinkin sitten kun sali oli juhlakäytössä ja aurinko paistoi suurista ikkunoista sisään (kuvissa mustat verhot edessä).

Tällä hetkellä rentoudun Välimeren rannikolla, ja tänne piti ommella muutama mekko mukaan. Tässä alla yksi, joka on etu- ja takasaumojensa ansiosta tehokas, hukkapaloja kertyy vain muutama. Mekon saa leikattua suorakaiteen muotoisesta palasta. Eurokankaan palalaarista dyykattu kangas on 145 cm leveätä, joten leveys riitti mekon pituuteen. Asettelin kaavat limittäin, joten kangasta meni vain puolikas helman ympärys plus puolikas yläreunan ympärys, eli noin 90+45 cm, yhteensä 135 cm. Ei paha ollenkaan!

Viskoosimekko on niin mukava helteellä ja se laskeutuu niin kauniisti. Tää tuskin jää ainoaksi tätä mallia! Kunpa Suomesta löytyisi nättejä kuviollisia viskoosikankaita, enkä ole vielä ehtinyt tutkia Italian valikoimaa... Katsotaan mitä tarttuu mukaan!

Mitä tapahtuu?

Kaikennäköistä.

Opintoja, töitä, maisemia, haaveita ja unelmia. Puikkoja, villaa, koukkuja, herkkuja, sotkua ja järjestystä. Laulua, kuuntelua, kiireitä, unta, valvomista. Piirustuksia, askartelua, rutiineja, yllätyksiä, ylämäkiä ja mäenpohjia. Tunteita ja tunnetiloja. Hiljaisuutta. Onnea, valoa ja varjoja.

En ole menossa minnekään. Maailma pyörii kovaa vauhtia, ja yritän olla putoamatta kyydistä. On kevät, ja pian aurinko taas häikäisee.

Aurinkoista maaliskuuta!

Vaihtoehto kaksi

Kevään aikana on ollut aika paljon kaikennäköistä, eikä käsitöille siksi ole riittänyt aikaa eikä varsinkaan energiaa. Suunnitelmia on kovasti ja kyllä tässä neuletakkikin kasvaa kovaa vauhtia. Yhden projektin olen silti saanut valmiiksi alkukeväästä.

Minulla oli pitkään suunnitelmissa tehdä pitsiliinalampunvarjostin (niin kuin tämä Vilman), mutta liinojen virkkaaminen alkoi tökkiä jossain vaiheessa pahasti, ja aloin pitää tärkätyistä liinoista vähän liiankin paljon joulukuusenkoristeina. Ja ehkä se olisi ollut kotiini liian romanttinen. Päätin siis luopua tästä ideasta ja kokeilla toista.

Tämä idea oli myös roikkunut mukana nämä huikeat neljä vuotta ennen kuin sain sen toteutettua. Siis on se jännää. Miten näin yksinkertaisen ja nopean idean toteuttamiseen voi mennä niin monta vuotta?

Liuotin sokeria pieneen määrään lämmintä vettä niin, ettei sokeria enää liuennut. Kastelin liuokseen ehkä viiden metrin erissä ohutta valkoista puuvillavirkkauslankaa ja kiepsautin sitä puhaltamaani jättikokoiseen ilmapalloon. Jatkoin vuorotellen kastamista ja kiepsauttelua kunnes en enää jaksanut. Annoin sekä alun että lopun tahmautua kiinni muihin lankoihin. Jätin tekeleen kylppärin lattialle odottamaan aamua ja jännitin kovasti lopputulosta. Yllättävää oli, että olin näköjään puristanut langan vähän liian kuivaksi koska se ei pysynytkään kasassa niin hyvin kuin luulin, mikä osoittautui hyväksi asiaksi.

Lopputulos on kivasti räjähtäneen näköinen. Ja se tekee hauskoja varjoja kattoon. Olen todella tyytyväinen.

Huoltoa

Kaappasin isovanhempieni asunnosta meille kolme tuolia. Käytimme niitä muutaman vuoden sellaisenaan, muistaakseni tätini aikoinaan vaihtamaan kankaaseen verhoiltuna. Pitkään mietin, minkä kankaan tuoleille tilalle laitan.

Irrotin istuinosan, väänsin irti nastat ja piirsin vanhasta kankaasta kaavat. Valitettavasti istuimen runko on hieman ajan myötä kärsinyt, mutta ainakin tämän verhoamisen se kesti. Sain eräältä tutulta hyvän vinkin - kannattaa liimata kangas kevyesti kiinni istuimeen ennen nitomista, sillä nitoessa on muutakin ajateltavaa kuin kangasta tiukkaan pingoittaminen...

Päätin käyttää Marimekon Sanna Annukan suunnittelemaa Kanteleen kutsu -kangasta. Ihana kangas, ja varmasti monta vuotta kulutusta kestävä.

Kankaan valintaa vaikeutti ainoastaan väri - valkoiset tekstiilit ovat aina vaarassa likaantua, etenkin keittiössä. Nyt olemme käyttäneet tuoleja vuoden, eikä ongelmia ole.

Olen viime päivinä innostunut huoltamaan nahkalaukkujani. Tämä pieni laukku on jo hyvin monta vuotta sitten fyndattu käytettynä. Maksoin siitä euron. Se oli toki melko huonossa kunnossa, ja minun jokapäiväinen käyttö oston jälkeen ei ole parantanut tilannetta. Nyt laukku kuitenkin sai kunnon rasvaukset ja uudet saumat. Ompelin saumat käsin, sillä en halunnut tehdä laukkuun enempää reikiä. Toivotaan, että tämä laukkuparka säilyisi käytössä vielä useamman vuoden.

Muutama viikko sitten hankin laukulle isosiskon, käytettynä, Ruotsista. Hintaa olikin aika paljon enemmän mutta laukku on myös suhteellisen hyväkuntoinen. Saumat jouduin kyllä uusimaan, mutta nahka itsessään on hyvässä kunnossa. Ostohetken jälkeen olallani on keikkunut ainoastaan tämä isosisko, mutta kyllä pienelle laukullekin löytyy käyttöä.

Kumpaankiin laukkuun saa ujutettua ison määrän tarpeellista tavaraa. Pieneen laukkuun mahtuu ainakin kukkaro, pieni luonnosvihko, kynä, ylimääräinen riippulukko, huulirasva, kosteusvoidepurkki, kynsinauhavoide, huulipuna, avaimet, bussikortti ja taitettavat aurinkolasit. Isosiskolaukkuun mahtuu edellä mainittujen tarpeellisten tavaroiden lisäksi muun muassa A5-kokoinen luonnosvihko, useampi piirustusväline ja puolen litran vesipullo. 

Äidilleni leivoin Onnellisen Oliivin jakaman muffinireseptin mukaan tällaisia. Ensi kerralla niistä tulee varmaan hieman paremman näköisiä! ;)

Mukavaa äitienpäivää kaikille äideille!

Muistutus

Opiskelun myötä vapaa-ajalla piirtäminen ja maalaaminen on jäänyt hieman taka-alalle - sitä saa nimittäin tehdä aivan tarpeeksi, ja usein lisäksi hirveällä kiireellä ja hieman sinne päin.

Eräs kuoronjohtaja täytti tänä vuonna pyöreitä ja päätti sen kunniaksi järjestää konsertin ystäviensä kanssa. Me konserttiin pääsevät kuorolaiset päätimme järjestää hänelle yllätyksen, sillä hän on todellakin panostanut tehtäväänsä kuoronjohtajana. Halusimme antaa hänelle jotakin, joka muistuttaisi häntä tehtävänsä tärkeydestä.

Niinpä ehdotin tytöille että maalaisin hänelle taulun. Tiesin heti mitä hänelle maalaisin.

Skissailin ensin lyijykynällä akvarellipaperille suuntaviivat. Lyijykynällä skissaaminen on mielestäni ihan ok, kunhan pitää huolen siitä, että pystyy peittämään jäljet.

Teippasin paperin kiinni pöytään maalarinteipillä. Tällä kertaa alustana oli leikkausalusta. Maalaamiseen tarvitsen tietenkin vesivärien, vesikupin ja pensseleiden lisäksi sottapaperin (mieluiten samaa paperia kuin maalauksessa) ja talouspaperin tai rätin, johon voin pyyhkiä liian märän pensselin.

Ensin on maalattava vaaleimmat sävyt, sillä väri leviää helposti reunoilta ja yllätyksiä ei tällaisessa tilanteessa kaivata.

Maalaus näyttää aluksi aivan naurettavalta, mutta kun värit pääsevät paperille, tilanne paranee loppua kohti. Vaikka tilanne vaikuttaa joskus toivottomalta, pystyy akvarellimaalauksen usein pelastamaan, jos vain tietää missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä. Eikä turhaudu.

Tasaisten taustojen maalaaminen on hyvin vaikeaa, etenkin jos etualalla on jotakin, joka pirstaloittaa taustaa. Siksi lähdin tämänkin kohdalla sille linjalle, etten yrittänytkään saada taustasta tasaista. Tällaiseen jälkeen pyrkiessä kannattaa ensin kostuttaa paperi vedellä maalattavalta alueelta. Sitten voi tuputtaa väriä pensselillä, se leviää mukavasti kosteaan paperiin.

Tausta on siis maalattu märälle paperille, ja muut osat kuivalle. Olen viime aikoina ollut laiska ja viimeistellyt akvarellimaalaukset arkivoinnin kestävillä tusseilla. Kunhan käsi ei tärise, tussilla saa hyvin tarkkaa jälkeä aikaan (yllä kuva ilman tussia, alla tussilla).

Minulla on ajoittain käytössä passepartoutleikkuri, joka on äärettömän kätevä. Sillä leikataan siis kehykseen tuleva pahvi, passepartout tai paspis, niin kuin monella on tapana sanoa. Paspiksen valinta on usein hyvin vaikea, sillä suunnitelmat menevät aina uusiksi paspishyllyn valikoimaa katsellessa. Tällä kertaa minulla ei ollut valmista maalausta mukana kaupassa, joten otin varmuuden vuoksi mukaan kaksi eri vaihtoehtoa. Ylimääräsille paspiksille tuppaa olemaan käyttöä juuri silloin, kun niitä ei ehdi kävästä ostamassa!

Ensin oli puhe mustavalkoisesta taulusta, mutta päädyin kuitenkin kevyeeseen sävytykseen, sillä mustavalkoisena siitä olisi tullut liian kylmä, tylsä ja ennen kaikkea synkkä. Halusin, että kynttilät olisivat kokonaisuudessa vaaleimmat, ja siksi kehys on luonnonvalkoinen ja paspis myös, joskin se on vähän helmiäsen tapaan valoa heijastava. En olisi ikinä kuvitellut valitsevani tällaista paspista, mutta tähän se sopi maniniosti.

Sitten käärin sen paperiin, solmin kivan nauhan ja annoin pois.