Mitä tapahtuu?

Kaikennäköistä.

Opintoja, töitä, maisemia, haaveita ja unelmia. Puikkoja, villaa, koukkuja, herkkuja, sotkua ja järjestystä. Laulua, kuuntelua, kiireitä, unta, valvomista. Piirustuksia, askartelua, rutiineja, yllätyksiä, ylämäkiä ja mäenpohjia. Tunteita ja tunnetiloja. Hiljaisuutta. Onnea, valoa ja varjoja.

En ole menossa minnekään. Maailma pyörii kovaa vauhtia, ja yritän olla putoamatta kyydistä. On kevät, ja pian aurinko taas häikäisee.

Aurinkoista maaliskuuta!

Kaksivuotias askartelija

On täällä jonkinnäköistä neulomishommaa harrastettu. Mutta oikeasti haluaisin tässä vaiheessa myöntää teille, että olen hurahtanut nahkakorujen tekoon. Ja tarkemmin tietynlaisten korvakorujen askartelemiseen.

Tarvitsin esiintymiseen musta-turkoosi-puna-valkoista ja päätinkin sitten tehdä itselleni musta-puna-turkoosit kovakorut. Viikko sitten menin askarrellessani aivan sekaisin! Olin aivan vakuuttunut siitä, etten ikinä ole tehnyt mitään hienompaa.

Ja olen edelleen tyytyväinen. Erilaisia ideoita on aivot pullollaan - en ole vieläkään kyllästynyt vaikka tähän reiluun viikkoon on mahtunut aika moni askarteluhetki.

Voi että, olen innoissani! Klase-nimiset korut heiluvat mukavasti ja muuttavat jatkuvasti muotoaan. Pitää varustella ystäväpiiri tällaisilla, jotta pääsisin tuijottelemaan muiden muuttuvia korvakoruja. Nahkalappuja on kiva silitellä ja eripituisilla pisaroilla on mukava leikkiä esimerkiksi samalla kuin pitäisi käydä vakaviakin keskusteluja. :P Tuntuu, että mikä vain asu paranee 110 % kun nämä laittaa korvaan (huom, alla oleva asu ei ole läpinäkyvä vaan olkaimeton!).

Korut ovat yllättävän kevyet. En itse pysty pitämään kovin painavia korvakoruja, sillä korvalehteni ovat suhteellisen ohuet ja korvakorureiät melko alhaalla. Näiden korujen käyttämisen kanssa ei ole ollut ongelmia!

Koruissa on nahkaa (osa kaksinkerroin liimattua), ketjua, vähän muitakin liitäntäosia ja hopeiset koukut.

Omien korujen lisäksi olen tehnyt parit täysimustat versiot, jossa on tavallisen nahan lisäksi mokkanahkaa.

Ja tänään innostuin tekemään musta-turkoosi-marjapuuro-version. Marjapuuro ei värinä valitettavasti minulle käy, joten päätinkin kaksivuotiaan blogini kunniaksi arpoa nämä teidän kesken. Tämä pari on omaa pariani hieman lyhempi (omani ovat 12,5 cm ja nämä 11 cm pitkät).

Laittakaapas kommenttia, niin pääsette osallistumaan arvontaan! Käyttäkää jonkinlaista nimimerkkiä jos kommentoitte anonyyminä ja antakaa kommentissa myös sähköpostiosoitteenne, niin järjestelyt sujuvat jatkoa ajatellen paremmin. Voittaja arvotaan sunnuntaina 8.6. kello 20, joten pistäthän kommenttisi laatikkoon ennen sitä! :)

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

Joulu, oi joulu

Aatonaatolle jää aina ihan liikaa tekemistä. Mutta tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa stressaamatta - teen niin paljon kuin ehdin, en yhtään enempää.

Kuusi sai oksillensa piparkakkujen lisäksi pieniä virkattuja pitsiliinoja, jotka ovat itse asiassa yhtä toista projektia varten. Tärkkäsin ne sokerilla, joten voin uusiokäyttää ne sitten kun se on tarpeen. Olen aikaisemminkin harrastanut virkattujen pitsijuttujen tärkkäämistä, tein muun muassa lampunvarjostimen eräälle ystävälle. Alla olevat kuvat ovat vuodelta 2010.

En ole ikinä ollut kiinnostunut tavallisista kimaltelevista koristeista. Innostuin Outin koristenauhasta ja tein itse oman version. Päätin, että hyödynnän tätä ideaa myöhemminkin, johonkin muuhun.

Meillä ei ole kynttilöitä kuusessa. Niitä korvaavat ikkunalaudalla palavat pitkät kynttilät.

Nyt kun olen koristellut ensimmäisen oman kuusemme, askarrellut, paketoinut lahjoja, siivonnut, leiponut piparkakkuja, täyttänyt jääkaapin ruoalla ja sammuttanut kruununi kynttilät viimeistä kertaa, voin istua alas ja nauttia eläkeläisen elämästä.

Tunnelmallista joulua teille kaikille!

Muistutus

Opiskelun myötä vapaa-ajalla piirtäminen ja maalaaminen on jäänyt hieman taka-alalle - sitä saa nimittäin tehdä aivan tarpeeksi, ja usein lisäksi hirveällä kiireellä ja hieman sinne päin.

Eräs kuoronjohtaja täytti tänä vuonna pyöreitä ja päätti sen kunniaksi järjestää konsertin ystäviensä kanssa. Me konserttiin pääsevät kuorolaiset päätimme järjestää hänelle yllätyksen, sillä hän on todellakin panostanut tehtäväänsä kuoronjohtajana. Halusimme antaa hänelle jotakin, joka muistuttaisi häntä tehtävänsä tärkeydestä.

Niinpä ehdotin tytöille että maalaisin hänelle taulun. Tiesin heti mitä hänelle maalaisin.

Skissailin ensin lyijykynällä akvarellipaperille suuntaviivat. Lyijykynällä skissaaminen on mielestäni ihan ok, kunhan pitää huolen siitä, että pystyy peittämään jäljet.

Teippasin paperin kiinni pöytään maalarinteipillä. Tällä kertaa alustana oli leikkausalusta. Maalaamiseen tarvitsen tietenkin vesivärien, vesikupin ja pensseleiden lisäksi sottapaperin (mieluiten samaa paperia kuin maalauksessa) ja talouspaperin tai rätin, johon voin pyyhkiä liian märän pensselin.

Ensin on maalattava vaaleimmat sävyt, sillä väri leviää helposti reunoilta ja yllätyksiä ei tällaisessa tilanteessa kaivata.

Maalaus näyttää aluksi aivan naurettavalta, mutta kun värit pääsevät paperille, tilanne paranee loppua kohti. Vaikka tilanne vaikuttaa joskus toivottomalta, pystyy akvarellimaalauksen usein pelastamaan, jos vain tietää missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä. Eikä turhaudu.

Tasaisten taustojen maalaaminen on hyvin vaikeaa, etenkin jos etualalla on jotakin, joka pirstaloittaa taustaa. Siksi lähdin tämänkin kohdalla sille linjalle, etten yrittänytkään saada taustasta tasaista. Tällaiseen jälkeen pyrkiessä kannattaa ensin kostuttaa paperi vedellä maalattavalta alueelta. Sitten voi tuputtaa väriä pensselillä, se leviää mukavasti kosteaan paperiin.

Tausta on siis maalattu märälle paperille, ja muut osat kuivalle. Olen viime aikoina ollut laiska ja viimeistellyt akvarellimaalaukset arkivoinnin kestävillä tusseilla. Kunhan käsi ei tärise, tussilla saa hyvin tarkkaa jälkeä aikaan (yllä kuva ilman tussia, alla tussilla).

Minulla on ajoittain käytössä passepartoutleikkuri, joka on äärettömän kätevä. Sillä leikataan siis kehykseen tuleva pahvi, passepartout tai paspis, niin kuin monella on tapana sanoa. Paspiksen valinta on usein hyvin vaikea, sillä suunnitelmat menevät aina uusiksi paspishyllyn valikoimaa katsellessa. Tällä kertaa minulla ei ollut valmista maalausta mukana kaupassa, joten otin varmuuden vuoksi mukaan kaksi eri vaihtoehtoa. Ylimääräsille paspiksille tuppaa olemaan käyttöä juuri silloin, kun niitä ei ehdi kävästä ostamassa!

Ensin oli puhe mustavalkoisesta taulusta, mutta päädyin kuitenkin kevyeeseen sävytykseen, sillä mustavalkoisena siitä olisi tullut liian kylmä, tylsä ja ennen kaikkea synkkä. Halusin, että kynttilät olisivat kokonaisuudessa vaaleimmat, ja siksi kehys on luonnonvalkoinen ja paspis myös, joskin se on vähän helmiäsen tapaan valoa heijastava. En olisi ikinä kuvitellut valitsevani tällaista paspista, mutta tähän se sopi maniniosti.

Sitten käärin sen paperiin, solmin kivan nauhan ja annoin pois.

Nyt ulos lehtiä poimimaan!

Joku sanoi joskus että olisi hyvä tehdä jotain uutta joka päivä. Ystäväni järjesti eilen synttäribileet ja keksin kokeilla jotain uutta. Tein hänelle syyskimpun, kimpun vaahteranlehtiruusuja, nimittäin! Pyysin kaverin mukaan askartelemaan, ja kyllä lehdistä tuli ruusuja, mutta aika säälittävän näköisiä ne ensimmäiset olivat! Onneksi oli jo ilta eikä pimeistä kuvista tullut yhtään mitään, joten sain hyvän syyn olla näyttämättä niitä teille. Hah!

Tänään kävin taas ulkona, hieman paremmassa valaistuksessa kuin eilen katuvalojen alla, jolloin en erottanut edes värejä toisistaan. Pimeässä ja kiireessä oli vaikea löytää vaahteroita, mutta tänään auringonpaisteessa niitä olikin joka paikassa. Lehtiä keräessäni aivan ällistyin kuinka kauniin värisiä lehtiä on olemassakaan. Osa olivat aivan vaaleankeltaisia, osa banaaninkeltaisia, osassa keltaisista lehdistä punaiset ruodit, osa lehdistä melkein viininpunaisia, osa vihreä-puna-keltakirjavia ja osa melkein pilkullisia.

Ensin ajattelin että aivan yksiväriset ruusut olisivat tylsiä ja että kirjavista lehdistä tehdyt ruusut olisivat liian sekavia, mutta totesin, että kaikki toimii, kunhan lehdet ovat keskenään sinnepäin samanvärisiä. Eriväristen lehtien yhdistäminen ei käy niin vain, sillä yksittäiset lehdet korostuvat mielestäni liikaa. Mutta ruusu, jolla on "liukuväri" toimii mainiosti. Keltapunaiset ja viininpunaisesta vihertävään vaihettuvat ovat ehkä omat lempparit.

Netistä löytyy paljon hyviä ohjeita vaahteralehtien askartelemiseen, mutta laiskana ihmisenä tein virheen ja katsoin ohjetta hieman liian vähän. Ensimmäisitä yrityksistä tuli aika järkyttävät. Totesin nopeasti että keskimmäisten lehtien tulee todellakin olla pienet ja uloimpien suuret, sillä muuten keskiosa nousee helposti. Tehdessä pitääkin välillä vähän painella keskiosaa alas, jotta ruusu pysyy muodossaan.

Yllätyin, sillä ruusujen tekeminen oli vaikeampaa kuin luulin, myös näppärille maisema-arkkitehtiopiskelijoille. Keskiosan nousemisen lisäksi pitää koko ajan pitää huolta että pitää jo käärityistä lehdistä tiukasti kiinni, sillä melko liukkaat lehdet karkaavat helposti. En myöskään jaksanut huolehtia siitä, että vartena toimiva keppi pysyisi rullattujen lehtien sisällä ruusun tekemisen ajan (juu yritin kyllä ja totesin mahdottomaksi tehtäväksi), vaan päätin tökätä sen jälkeenpäin jo käärittyyn ruusuun, mikä ei tietenkään ollut mitenkään yksinkertaista. Leikkasin lehtien varret paria senttiä lukuunottamatta, jotta sain kaikki lehdet teipattua kiinni tikkuun. Minulla ei ollut vihreätä teippiä joten käytin maalarinteippiä, eihän se sieltä kimpun seasta näy! ;) Kimppuun laitoin myös noin viisi pientä oksaa haapaa tuomaan keveyttä.

Ja olihan tämä ruusujen tekeminen äärimmäisen koukuttavaa! Melkein kuin neulominen. Eli hop hop käsistä sopivan näppärät ja kärsivälliset tyypit, ulos lehtiä poimimaan!