tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulu, oi joulu

Aatonaatolle jää aina ihan liikaa tekemistä. Mutta tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa stressaamatta - teen niin paljon kuin ehdin, en yhtään enempää.

Kuusi sai oksillensa piparkakkujen lisäksi pieniä virkattuja pitsiliinoja, jotka ovat itse asiassa yhtä toista projektia varten. Tärkkäsin ne sokerilla, joten voin uusiokäyttää ne sitten kun se on tarpeen. Olen aikaisemminkin harrastanut virkattujen pitsijuttujen tärkkäämistä, tein muun muassa lampunvarjostimen eräälle ystävälle. Alla olevat kuvat ovat vuodelta 2010.


En ole ikinä ollut kiinnostunut tavallisista kimaltelevista koristeista. Innostuin Outin koristenauhasta ja tein itse oman version. Päätin, että hyödynnän tätä ideaa myöhemminkin, johonkin muuhun.


Meillä ei ole kynttilöitä kuusessa. Niitä korvaavat ikkunalaudalla palavat pitkät kynttilät.

Nyt kun olen koristellut ensimmäisen oman kuusemme, askarrellut, paketoinut lahjoja, siivonnut, leiponut piparkakkuja, täyttänyt jääkaapin ruoalla ja sammuttanut kruununi kynttilät viimeistä kertaa, voin istua alas ja nauttia eläkeläisen elämästä.


Tunnelmallista joulua teille kaikille!

Ei kommentteja: