sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Löv

Minun jo kolme vuotta sitten neulomat Pomatomukset ovat olleet ahkerassa käytössä, mutta joutuvat ihan lähiaikoina tiensä päähän. Ne ovat kulumassa puhki useasta kohtaa jalkapohjaa, sekä kummallisesti kantapään kohdalta, kengän reunan paikkeelta. Näin ei minulle ole aikaisemmin käynyt.


Tuli ei-ole-kudinta-luennolle-paniikki ja nappasin mukaan Austermannin Step Classic -lankaa ja 2,5 mm puikot. Selasin Ravelrystä kivoja pitsivaihtoehtoja, sillä halusin itselleni uudet pitsisukat. Päädyin kauniiseen ja monessa ohjeessa esiintyvään lehtipitsiin, jota on käytetty esimerkiksi superkauniissa Henley Perfected-neuleessa. Kierrettyjen silmukoiden ystävänä niitä piti tietenkin änkeä tähänkin enkä oikein osaa päättää, olenko tähän muokkaukseen tyytyväinen. Voi olla että pieni jatkomuokkaus olisi vielä paikallaan.


Löv

Malli: pitsikuvio ja muuten perussukka (ylhäältä, kantalappu, pyöreä kantapää, sädekavennus) Rav-link
Lanka: Austermann Step classic, 55 g eli 231 m
Puikot: 2,5 mm


Silmukoita sukassa on yhteensä 56, eli 7x8 (pitsimallikerta 8 s). Sukista tuli 37-jalkaani ehkä hieman väljät, joten 37,5- tai 38-jalkaan ne olisivat varmaan sopivat.


Tämä väri on kaunis ja sopii mielestäni minulle, mutta käyttämiäni muita värejä on vaikea yhdistää tähän harmahtavaan siniseen. Siispä päätin antaa ne lahjaksi henkilölle, jonka silmien väriin nämä sopivat kuin - jaa, nyrkki silmään. Mutta enpäs kerro vielä kuka sukat saa! Luotan siihen että lahjan saaja ei käy täällä kurkistelemassa, mutta aivan varmuuden vuoksi olen toistaiseksi varovainen.


Olen päättänyt, että teen itselleni toisen parin jostain kätevämmän värisestä langasta. Pitää siis kaivella randomlankakorissa. Kyllä, olen kategorisoinut lankani ja randomlankakorille oli tarvetta. Kori itsessään on äitini kutoma ja farkkua. Korin reuna on taitettu, jotta suu ei olisi "lötkö". Tällä hetkellä se on lattialla sohvan edessä. Kylminä päivinä (asumme 60-luvun kerrostaloasunnossa, ja olohuoneessa on koko seinän levyinen viiden metrin ikkunarivi) istun sohvalla viltin alla, jalat villasukissa ja lisäksi randomlankakorissa kerien seassa lämmittelemässä. Ah!

6 kommenttia:

Neulisti kirjoitti...

Hihii. Siinäpä vasta jalkahoito! :D

Lilja kirjoitti...

Hihi jep, tulee mieleen teidän blogin synttärijuhlistus! ;)

Vyyhti kirjoitti...

Onpa suloiset sukat! Harmi ettei ne tuntuneet omilta, mutta varmasti ilahduttavat lahjan saajaa. :)

Elli kirjoitti...

kauniit :)

Lilja kirjoitti...

Kiitos, Elli! :)

Lilja kirjoitti...

Kiitos Vyyhti, katsotaan mitä saaja sanoo, nimittäin keskiviikkona on luvassa lahjomistuokio! :)