sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kaksivuotias askartelija

On täällä jonkinnäköistä neulomishommaa harrastettu. Mutta oikeasti haluaisin tässä vaiheessa myöntää teille, että olen hurahtanut nahkakorujen tekoon. Ja tarkemmin tietynlaisten korvakorujen askartelemiseen.

Tarvitsin esiintymiseen musta-turkoosi-puna-valkoista ja päätinkin sitten tehdä itselleni musta-puna-turkoosit kovakorut. Viikko sitten menin askarrellessani aivan sekaisin! Olin aivan vakuuttunut siitä, etten ikinä ole tehnyt mitään hienompaa.


Ja olen edelleen tyytyväinen. Erilaisia ideoita on aivot pullollaan - en ole vieläkään kyllästynyt vaikka tähän reiluun viikkoon on mahtunut aika moni askarteluhetki.




Voi että, olen innoissani! Klase-nimiset korut heiluvat mukavasti ja muuttavat jatkuvasti muotoaan. Pitää varustella ystäväpiiri tällaisilla, jotta pääsisin tuijottelemaan muiden muuttuvia korvakoruja. Nahkalappuja on kiva silitellä ja eripituisilla pisaroilla on mukava leikkiä esimerkiksi samalla kuin pitäisi käydä vakaviakin keskusteluja. :P Tuntuu, että mikä vain asu paranee 110 % kun nämä laittaa korvaan (huom, alla oleva asu ei ole läpinäkyvä vaan olkaimeton!).




Korut ovat yllättävän kevyet. En itse pysty pitämään kovin painavia korvakoruja, sillä korvalehteni ovat suhteellisen ohuet ja korvakorureiät melko alhaalla. Näiden korujen käyttämisen kanssa ei ole ollut ongelmia!

Koruissa on nahkaa (osa kaksinkerroin liimattua), ketjua, vähän muitakin liitäntäosia ja hopeiset koukut.


Omien korujen lisäksi olen tehnyt parit täysimustat versiot, jossa on tavallisen nahan lisäksi mokkanahkaa.



Ja tänään innostuin tekemään musta-turkoosi-marjapuuro-version. Marjapuuro ei värinä valitettavasti minulle käy, joten päätinkin kaksivuotiaan blogini kunniaksi arpoa nämä teidän kesken. Tämä pari on omaa pariani hieman lyhempi (omani ovat 12,5 cm ja nämä 11 cm pitkät).


Laittakaapas kommenttia, niin pääsette osallistumaan arvontaan! Käyttäkää jonkinlaista nimimerkkiä jos kommentoitte anonyyminä ja antakaa kommentissa myös sähköpostiosoitteenne, niin järjestelyt sujuvat jatkoa ajatellen paremmin. Voittaja arvotaan sunnuntaina 8.6. kello 20, joten pistäthän kommenttisi laatikkoon ennen sitä! :)

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.

18 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jeee ihan mahtavaa! Nää oli niin upeet jo ensisilmäyksellä! Oispas huippua saada tommoset omaksi! :-----)

Metti kirjoitti...

ME WANT

Titiomm kirjoitti...

Ompa hienot! Ja onnea kaksivuotiaalle blogille!
Ensi sunnuntaina saa muuten meidän muksu nimen, joten olisi tuplasti onnea voittaa korvikset silloin :)
patikka at gmail piste com

Anonyymi kirjoitti...

no jees, todellakin mukana arvonnassa! :) t. ruut joka ei osaa käyttää tota "kommentoi nimellä" -boksia...

Lotta kirjoitti...

Aivan ihanat korvikset! Pisara on kaunis muoto ja tuo väriyhdistelmäkin toimii upeasti.
Onnittelut kaksivuotiaalle blogille!
seamfighting (at) hotmail.fi

Unknown kirjoitti...

Oi, tahdon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! t. Essi

Jatta kirjoitti...

On kyllä upeita, saat syystäkin hehkuttaa onnistumisen iloa!

Mulle passaisi se marjapuuro ihan justiinsa jetsulleen että toivottavasti arpaonni osuisi :)

iita kirjoitti...

Upeat korvikset ja onnea kaksivuotiaalle :)
m.b(at)luukku.com

Elina kirjoitti...

Oi onpa nätit! Osallistun arvontaan mielelläni. :)

silja kirjoitti...

Hiphei :) beijingsaigon @ gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Hittade din blogg först idag! Roligt! sandstromcarita(at)gmail.com

Unknown kirjoitti...

Kanske man kan ge åt någon som present ;) thomas.m.laine@gmail.com

Unknown kirjoitti...

Helt ljuvliga! I'm in lööööööv! Kram! Hälsn. Issa

bellus.lindblom@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

HÄRLIGA! Ö. Sammautstrålning-csilisen :))

Essi kirjoitti...

Löysin sun blogin jokin aika sitten ja tykkään kovasti :) Korviksissa on kyllä aika herkut värit. Täytyy toivoo, että voitto osuisi kohdalle ;)

Ninni W kirjoitti...

Niice! bra jobbat Lilja! sku gärna ha ett par sånadär! visste inte att du också gör lädersmycken :) ha själv hållit på me de litet här vi sidan om studierna :)

Anonyymi kirjoitti...

makeeta et osaat tehä tällaistakin :) t. aki

Unknown kirjoitti...

Tosi hienot!