maanantai 2. helmikuuta 2015

Virpi

Virpi on huivi, joka on nykyaikainen mutta samalla hyvin klassinen. Se on yksinkertaisen kaunis ja siro. Se on saanut nimensä rakkaan äitini mukaan.

Huivinpoikanen syntyi jo joskus keväällä (melkein vuosi sitten) ja ohjetta olen kirjoitellut pikkuhiljaa, aina kun aikataulu sen salli. Nyt ohje on vihdoin valmis.


Virpi

Puikot: 80 cm pyöröpuikot 6,00 mm


Huivi neulotaan yhdessä kappaleessa yläkeskeltä. Huivin kokoa on helppo muokata omien mieltymyksien ja lankamäärän mukaan. Mallihuivin yläreuna on 210 cm pitkä ja leveimmillään huivi on n. 35 cm. Ohje ei ole kirjoitettu täsmälliselle silmukkamäärälle, vaan pohjautuu valmiisiin mittoihin. Pitsikuvio on kahdella silmukalla kerrannainen, mikä on huivin rakenteen ohella osasyy siihen, että huivin kokoa on helppo muokata.

Lankana voit käyttää mitä tahansa lankaa, joka on tarpeeksi selkeärakenteista ja sopii huiveihin. Valitse tarpeeksi isot puikot, jotta huivista tulee riittävän ilmava ja reikäpitsien reiät erottuvat neulepinnasta. Käytä pyöröpuikkoja, joiden ympärysmitta on vähintään 80 cm.



Ihanat valokuvat ohjeeseen otti Elli-sisko, hänelle siitä suuri kiitos. Lämpimät kiitokset myös testineulojilleni ja oikolukijoilleni, ilman teitä olisin ollut pulassa.



Toivotan puikkoihin tarttuville mukavia neulomishetkiä ohjeen parissa. Ottakaa ihmeessä minuun yhteyttä, jos jokin asia ihmetyttää!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huivi ja sisaresi ottamat kuvat ovat valtavan kauniita! Olette ihailtavan taitavia!
Sari

Kurjenmarja kirjoitti...

Todella kaunis huivi! Löysin tänne Missä neuloimme kerran Blogin kautta ja pysähdyin jäädäkseni.

Lilja kirjoitti...

Sari, kiitos! Mukava kuulla.

Kurjenmarja: Kiitos, ja tervetuloa!

Sanna kirjoitti...

Hurjan kaunis huivi!

Lilja kirjoitti...

Kiitos, Sanna! :)

Lalla - Lempileikki kirjoitti...

Ihania neuleita täällä blogissasi. Minusta tuli seuraaja kertaheitolla :-)

Lilja kirjoitti...

Kiitos, Lalla! Tervetuloa tänne. :)