lauantai 24. lokakuuta 2015

Hiilen värinen se on

Olen vuosien mittaan käyttänyt Pisaraneulettani todella ahkerasti (klikkaa linkkiä, näkyy myös alla olevassa kuvassa). Lanka on pysynyt hyvänä ja olen vastikään poistanut siitä nypyt ensimmäistä kertaa. Neuloin tämän kesällä 2012 eli olen ehtinyt nauttia tästä jo yli kolme vuotta. Olen tosin harmitellut, että en tehnyt tästä langasta ihan perustakkia, ilman mitään kuviota. Onhan se kiva näinkin mutta kävisi useampaan asuun hieman yksinkertaisempana.


Päätin siis keväällä ostaa uudet samanlaiset langat. Suunnittelin itselleni sen täydellisen mustan perustakin.


Hiili

Malli: improvisoitu
Lanka: Lane Cervinia, Le Fibre Nobili Super Tajmahal 9 kerää eli 1044 m
Puikot: 4.00 mm ja reunoissa 3.50 mm
Projekti Ravelryssä täällä

Itse malliin olen todella tyytyväinen. Neule ulottuu tarpeeksi korkealle niskaan ja reunat/kaitaleet ovat tarpeaksi leveät. Neule on sopivan pituinen. Helsingin Nappitalosta löytyneet napit olivat täydelliset tähän.


Neule on neulottu yläreunasta alas. Niskassa on lyhennettyjä kierroksia. Kaarrokkeen lisäykset on tehty säteittäin, ja vyötärön kavennukset ja lisäykset on tehty samaan linjaan. Nurja puoli on siis päällä, jotta ainaoikeat reunat erottuisivat mahdollisimman vähän. Ylä- ja alareuna ja nappilistat on neulottu jälkikäteen.



Neuloin sen ja huolestuin jo neuloessa, että lanka ei ilmeisesti kestäkään käyttöä niin hyvin, sillä pinta näytti kärsivän jo neulomisesta. Ajattelin jotenkin, että ehkä vain kuvittelen. No en kuvitellut. Kuvitelkaa turhautumisen määrä - täydellinen neule, mutta pinta on epäsiisti jo ennen kuin sen saa päälle. Ja on nukkaantunut pahasti jo alle viiden käyttökerran jälkeen. Ei kiva. Nyt harmittaa.

Huom., kuvissa neuleesta on 10 min aiemmin poistettu nukat.


Olen järkyttynyt. Miten langan laatu voi kolmen vuoden aikana huonontua näin paljon? Lanka on tasan samaa, ja hinta tietenkin myös se sama, jos ei hieman noussut. Miten tämä on mahdollista? Tapahtuuko yhtä nopea laadun huononeminen muiden valmistajien lankojen kanssa? Toivon todellakin, että tämä on poikkeus. Vai onko mitenkään mahdollista, että minun kohdalleni on sattunut jokin järkyttävän huonolaatuinen erä?

En tiedä mitä tekisin. Haluaisin uuden samanlaisen neuleen mutta jostakin toisesta langasta (tietenkin). Onko teillä suositella laadukasta lankaa tähän? Neule tuntuu ihanan pehmeältä ja se on siksi todella mukava päällä, mutta ei todellakaan vastaa odotuksiani siististä neuleesta, jonka voi pukea myös tilaisuuksiin, jossa pitäisi olla hieman edustavammissa vaatteissa. Ei käy. Pysyn vastedes todella kaukana tämän valmistajan langoista.

Nyt en harmittele tätä enää, vaan ryhdyn ompeluhommiin. Nauttikaa tekin viikonlopusta!

Ps. Kiitos kuvista, rakas sisko Rosa. Ne ovat sentään onnistuneet. :)

9 kommenttia:

Hillanen kirjoitti...

Sellainen on karmeaa, jos neule on heti puikoilta asti jo nypyssä :( jos siis ei ole kyse kasmirista, joka toki nyppyyntyy pari kertaa aluksi mutta sitten ei. Joka tapauksessa kaunis takki. Hyviä, kestäviä villatakkilankoja ovat ehdottomasti wollmeisen twin ja pure, uncommon threadin everyday, kraft hand-dyedin merinosilkki sekä bfl, ja käsittääkseni myös louhittaren luolan Väinämöinen jota en ole itse vielä testannut. Noin niinkuin esimerkiksi.

KahviKaneli kirjoitti...

Onpa kaunis neule ja niin hienosti istuva :)

Näppi kirjoitti...

Kyllä, täydellinen neule! Aivan loistava! Ihana! Upea!
Lankojen suhteen en osaa sanoa mittään, mutta tosi harmi langan nukkaantuminen.Kannattaa kysyä lankakaupasta onko kenties kysseessä huonompi erä tms. Saattaisit saaha tilalle uutta lankaa. Mulle on ainaki käyny niin ku oon valittanu langan laadusta.

Ingi kirjoitti...

Takki näyttää aivan täydellisen upealta! Harmi, jos lanka on huononlaatuista, mutta mistä sen voi tietää muuten kuin kokeilemalla.

Maija kirjoitti...

Ihan täydellinen neuletakki <3 Mutta mitä kummaa, miten voi sama lanka olla laadultaa ihan erilaista? Voisikohan valmistajalta kysäistä, onko tässä erässä käynyt joku kämmi?

Emma kirjoitti...

Olisko mahdollista että langan valmistus on tässä välissä siirretty muuhun tehtaaseen tai eri maahan, ja laatu on siksi kärsinyt? Näin on käynyt monelle miun entiselle suosikkilangalle :/

Takki on kyllä mahtavan näköinen!

Niina Risulainen kirjoitti...

Upea takki! Kannattaa varmastikin valittaa asiasta. Jos kyseessä on virheellinen erä, saat varmaan korvaavaa lankaa tilalle.

Lilja kirjoitti...

Kiitos kaikille mukavista kommenteista ja vinkeistä! Pitää selvittää asiaa :)

Unknown kirjoitti...

Niin kaunis sisko! <3