keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kaarella

Reilu viikko sitten sunnuntaina päätin rykästä muutaman puoliksi tehdyn projektin loppuun. Niitä on nyt kolme (joista yhden jo tuossa äskettäin esittelin).

Hankin heräteostoksena Helsingin Menitasta itselleni Dropsin Alpacat siksi, että rakastuin väriin. Näistä syntyi lärpäke.


Kaarella

Ohje: ei ole
Lanka: Drops Alpaca 350 g
Puikot: 4,00 mm

Lärpäke on neulottu ylhäältä alas yhdessä osassa (käyttäen Susie Myersin Contiguous-metodia), jonka jälkeen poimin reunoista silmukat reunukseen. Reunus on neulottu koko homman ympäri toistaen neljä kierrosta 1otr, 1ntr ja neljä kierrosta 1ntr, 1otr. Sekä reunuksen, alahelman että yläreunan (niskan) muotoilut on tehty saksalaisia lyhennettyjä kierroksia käyttäen. Niitä sai aika paljon laittaa alareunaan, jotta tuli tarpeeksi suuret kaaret.




Pyrolan tein puikoilla 3,5 ja nyt innostuin tekemään oikein ilmavan alpakkavillatakkiversion. Ja kyllä siitä ilmava tulikin. Aika huvittava fakta oli se, että lankaa jäi 5 cm. Jännitin kovasti, joudunko purkamaan hihoista lankaa pois, sillä näytti siltä ettei lanka riittäisi koko päättelykierrokseen (joka on muuten tehty Jeny's surprisingly strecky bind off -ohjeella). Pidin neuletta viittä vaille valmiina hyllyssä monta kuukautta, ihan turhaan. Mutta nyt se on valmis.




Hieman harmittaa, että langan tumma sävy ja karvaisuus peittää tuon reunan kuvion, siitä tuli nimittäin aika kiva. Mutta onhan mulla noita lankoja tuolla kaapissa... Neulomiset saa nyt hieman odottaa, sillä menin leikkaamaan itseäni leipäveitsellä sormeen. Ei mitään vakavaa, mutta estää neulomishommat tehokkaasti. Mitä opimme tästä? Ei kannata leikata sämpylää kello 23.50 illalla!


Tein pari viikkoa sitten itselleni myös nahkakaulakorun. Olen hieman innostunut näistä pisaroista! Suunnittelen innoissani lisää pisara-asioita. Viimeksi minulla oli näin tehokas suunnittelukausi meneillään kun ranne oli murtunut alkuvuodesta. Palaillaan asiaan sitten, kun sormi on taas ehjä. Ihanaa kesää kaikille! :)

Ps. Kiitokset näistäkin kuvista kuuluu ihanalle Rosa-siskolle!

9 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Hurjan tyylikäs takki! Itselläni on alpakat juuri samanvärisenä jo pari vuotta sopivaa ideaa odottamassa.

Mari kirjoitti...

Upean tyylikäs kokonaisuus!

diutu kirjoitti...

Kaunis takki ja tosiaan mahtava tuo reunuksen kuvio. Täytyypä laittaa korvan taakse!

Drops Alpaca on ihanan riittoisa lanka, itsekin olen joskus saanut aikaan villapaidan (tosin huomattavasti lyhyemmän) alle 250 grammasta. Ja neulepinnasta tulee isommillakin puikolla kaunista, kuten kuvistasi näkyy.

Lilja kirjoitti...

Kiitos teille kaikille mukavista kommenteista!

Neulisti kirjoitti...

Huisin soma takki. Se on jännä, miten pienistä syistä jotkut neuleet jää pitkälle jäähylle. Ja monesti ihan suotta.

jayja kirjoitti...

Onpa ihanan näköinen! Ihan pystyy tuntemaan kuin pehmeä tuo varmasti on.

Lilja kirjoitti...

Voi kiitos teille Neulisti ja Jayja! Olen siirtynyt jo seuraavaan ikuisuusprojektiin, tässä on tällainen kausi näköjään meneillään. Juu, on kovin pehmeä ja myös lämmin, mutta Suomen suvi... Tarvitseehan niitäkin :)

Emma kirjoitti...

Kaunis takki, varsinkin helmalärpäkkeet on mainiot!

Lilja kirjoitti...

Kiitos Emma! Olen samaa mieltä :D